Puhua vai vaieta – grossmann-doktriini ja toimittajan strategiset valinnat

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu KHO 2026:30 (6.5.2026) on kiinnittänyt uutta huomiota Grossmann-doktriiniin, EU-tuomioistuimen oppiin siitä, että toimittajan on viipymättä reagoitava hankintamenettelyssä ilmeneviin virheisiin muutoksenhakuoikeuden menettämisen uhalla. Huomio on kiinnittynyt erityisesti dynaamiseen hankintajärjestelmään, mutta ratkaisun ulottuvuus on huomattavasti laajempi. Suomalainen oikeuskäytäntö, kuten KHO 2017:12 ja MAO 263/2025, osoittaa selvästi, että passiivisuus tunnettuja puutteita kohtaan prekludoi väitteet myös avoimissa ja rajoitetuissa menettelyissä sekä puitejärjestelyissä.

Doktriinin soveltuminen ei ole enää avoin kysymys. Sen sijaan huomiota ansaitsee sen strateginen ulottuvuus: kun toimittaja havaitsee puutteen tarjouspyynnössä, mitä yrityksen tulisi tehdä? Huomautuksen esittäminen voi vaarantaa suhteen hankintayksikköön, jonka kanssa toimittaja tavoittelee pitkäjänteistä yhteistyötä. Väitteen esittämättä jättäminen voi puolestaan maksaa muutoksenhakuoikeuden sinä päivänä, kun hankintapäätös menee pieleen. Käytännössä tämä on yksi suomalaisen hankintaoikeuden vaikeimmista toistuvista dilemmoista.

Mitä Grossmann-ratkaisussa tosiasiassa todetaan

EU-tuomioistuimen vuoden 2004 tuomio asiassa C-230/02 Grossmann Air Service lähti näennäisen kiistattomasta lähtökohdasta: hankintadirektiivien oikeussuojakeinojen on oltava tehokkaita. Tuomioistuin lisäsi kuitenkin vastapainon, josta on muodostunut käytännössä ohjaava periaate: oikeussuojakeinoja ei saa käyttää jälkikäteen sellaisten virheiden vetoamiseen, jotka toimittaja tiesi tai joista sen olisi pitänyt tietää jo huomattavasti aikaisemmassa vaiheessa menettelyä. 

Toimittaja, joka havaitsee virheen tarjouspyynnössä prosessin alkuvaiheessa ja vaikenee nähdäkseen, miten hankintapäätös muodostuu, hyödyntääkseen virhettä vasta lopputuloksen ollessa epäsuotuisa, käyttää oikeussuojajärjestelmää valikoivasti. Myöhempi oikeuskäytäntö asiassa C-328/17 Amt Azienda Trasporti e Mobilità SpA vahvisti tätä linjaa.

Doktriinin ydin on, että toimittajan on reagoitava viipymättä tietoonsa tulleisiin virheisiin. Laiminlyönti johtaa muutoksenhakuoikeuden menettämiseen.

Grossmann-doktriini suomalaisessa oikeuskäytännössä

Suomen prosessuaalinen ympäristö poikkeaa Itävallan vastaavasta. Meillä on erillinen markkinaoikeus, hankintalaki (laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista, 1397/2016) suhteellisen kehittyneellä valitusmääräaikasääntelyllä sekä vahva hallinto-oikeudellinen perinne, jossa muutoksenhakuoikeutta käytetään tyypillisesti kahdessa vaiheessa: ensin oikaisuvaatimus hankintayksikölle, sitten tarvittaessa valitus. Kun doktriini saapui Suomen oikeuteen, keskustelu ei koskenut sen soveltuvuutta vaan sen muotoilua.

KHO 2017:12 muodostui varhaiseksi suomalaiseksi ankkuriksi. Korkein hallinto-oikeus totesi, että kiinnostuneella toimittajalla on muutoksenhakuoikeus virheellistä tai syrjivää tarjouspyyntöä vastaan myös ilman tarjouksen jättämistä. Ratkaisu voidaan ensisilmäyksellä tulkita muutoksenhakuoikeuden laajentamisena. Käytännössä se on yhtä lailla reagointivelvollisuus: jos toimittaja voi vedota jo tarjouspyynnön virheisiin, sen on myös tehtävä niin silloin, kun virhe on havaittaviss.a Odottaminen tarjouskilpailun, hankintapäätöksen ja sopimuksen tekemättä jäämisen läpi on oikeudellisessa mielessä tietoinen valinta: väitteen varalla pitäminen.

Markkinaoikeus on sittemmin rakentanut johdonmukaisen linjan. Ratkaisuissa MAO:85/2023 ja MAO:101/2023 tuomioistuimen linja vastaa Grossmann-doktriinia ja korostaa, että toimittajien on hankintalain mukaisissa hankinnoissa esitettävä väitteet ajoissa, vetoamisoikeuden menettämisen uhalla. Ratkaisussa MAO:61/2025 korostetaan, että tunnetut tai kohtuudella havaittavissa olevat puutteet on nostettava esiin menettelyn kuluessa; odottava osapuoli menettää usein paitsi menestyksen asiassa myös muutoksenhakuoikeuden. MAO:315/2025 jatkaa samalla linjalla keskittyen siihen, milloin virheen katsotaan tulleen tietoon.

KHO:2026:30 jatkaa ja tiukentaa tätä linjaa.

Strateginen ydin

Oikeudellinen analyysi on asian yksi puoli. Toinen on liiketoimintapuolen arviointi. Kokeneelle tarjouspäällikölle ongelma on harvoin se, ettei hän näe virhettä. Ongelma on, että väitteen esittäminen maksaa.

Kun sopimusta tavoitteleva toimittaja avoimesti arvostelee tarjouspyyntöä, esimerkiksi sillä perusteella, että vaatimusmäärittely on syrjivä, painotukset asiattomia, pätevyysvaatimukset räätälöity kilpailijalle tai laatukriteerit epämääräisiä, muut menettelyn toimittajat saavat tietoa, jota heillä ei aiemmin ollut. Myös pehmeät tekijät kuten goodwill, tulevat jatkokaudet ja vapaaehtoinen vuoropuhelu toteutusvaiheessa voivat kärsiä riippuen siitä, miten toimittaja koetaan.

Monille toimittajille vaikeneminen on rationaalinen valinta. Ratkaisevaa on, että valinta tehdään tietoisesti ymmärtäen, mistä todella luovutaan.

Kun toimittaja esittää väitteitä tarjouspyynnön yksittäisistä kohdista, yritys paljastaa, halusipa tai ei, oman luentansa asiakirjoista. Väite vuotaa tietoa usealla tasolla.

Väite teknistä painotusta vastaan viittaa siihen, että painotus on keskeinen toimittajan tarjousstrategialle. Kapasiteettirajan kyseenalaistaminen signaloi, että toimittaja on lähellä sitä. Ja kritiikki referenssivaatimusten muotoilua kohtaan osoittaa tarkkaavaiselle vastapuolelle, missä toimittajalta puuttuu referenssejä.

Toinen ulottuvuus on, mitä väite paljastaa toimittajan hinnoittelusta ja kustannusrakenteesta. Tämä korostuu erityisesti volyymiehtoja, hinnoittelumekanismeja, tarkistuslausekkeita tai indeksointia koskevissa väitteissä. Väitteen argumentaatiorakenne on harvoin täysin erillinen siitä taloudellisesta logiikasta, joka ohjaa toimittajan omaa tarjousta. Kokenut vastapuoli voi lukea hinnoittelukaavaa koskevan väitteen ja tehdä kohtuullisia johtopäätöksiä siitä, missä toimittajan rajakustannuslaskelma menee.

Kyseenalaistaminen voi myös paljastaa toimittajan käsityksen kilpailijoistaan. Tämä kolmas ulottuvuus on herkin. Kun toimittaja argumentoi, että tietyt vaatimukset on räätälöity kilpailijaa vastaan, ja kun yritys yksilöi miksi, muille osallistujille tarjotaan kilpailija-analyysi hopeatarjottimella.

On kuitenkin vielä epämukavampi näkökulma. Onnistunut väite voi hyödyttää kilpailijoita enemmän kuin väitteen esittänyttä toimittajaa.

Kun tarjouspyyntöä korjataan, kilpailu avautuu. Syrjivä muotoilu kirjoitetaan uudelleen, kohtuuton painotus tasapainotetaan, kapeaa referenssivaatimusta laajennetaan ja useammat toimijat pääsevät mukaan. Toimittajan oma kilpailuetu, jos se perustui alkuperäisen asiakirjan parempaan luentaan kuin muilla, katoaa. Toimittaja on silloin kustantanut parannuksen ja samalla kutsunut lisää kilpailijoita.

Johtopäätös ei ole, että väitteitä tulisi periaatteessa välttää, vaan että väitteen muotoilu edellyttää strategista huolellisuutta, jotta korjaus, mikäli se tulee, säilyttää eikä hävitä toimittajan asemaa.

Vaikeneminen näyttää ilmaiselta optiolta, mutta Grossmann-doktriini nykyisessä suomalaisessa muodossaan hinnoittelee vaikenemisen. Toimittaja, joka havaitsee puutteen ja pidättäytyy, ostaa itselleen mukavan aseman menettelyn ajaksi, mutta myy samalla mahdollisuutensa muutoksenhakuun myöhemmin, jos lopputulos on hyväksymätön.

Vaikeneminen on kannanotto. Arvioni on, että hyvin muotoillun väitteen kaupallinen kustannus on säännönmukaisesti pienempi kuin vaikenemisesta seuraava prekluusioriski.