Kuva

DKCO avaa toimiston Helsinkiin

Tuomme ahvenanmaalaisen mutkattomuuden Helsinkiin

DKCO Asianajotoimisto avaa uuden toimiston Helsinkiin kevään 2020 aikana. Tavoitteena on olla seudun yritysten ja julkisyhteisöjen ykkösvaihtoehto asianajotoimistoa valittaessa.

Kuva

Asiakas keskiössä

DKCO Asianajotoimiston toiminnan keskiössä on aina asiakas ja heidän liiketoiminnan menestyksen edellytykset. On kuitenkin mahdoton ohittaa sitä, että myös asianajotoimisto on yritys, jolla on samat kehitys- ja kasvutarpeet kuin asiakkailla.

’’Me DKCO Asianajotoimistossa emme ainoastaan ole juristeja, vaan myös yrittäjiä. Katsomme liiketoiminnan jatkuvan kehityksen ja kasvun olevan toiminnan ehdottomia perusedellytyksiä sille, että voimme myös jatkossa tarjota asiakkaillemme korkealaatuisia palveluja yhä vaativammassa toimintaympäristössä’’, sanoo perustaja ja toimitusjohtaja Dan Karlsson.

DKCO Asianajotoimisto perustettiin yli 25 vuotta sitten Maarianhaminassa, Ahvenanmaalla ja on ajan myötä saavuttanut johtavan aseman Ahvenanmaan markkinoilla. Kehityksemme jatkui vuonna 2014, jolloin toinen toimisto avattiin Vaasassa. DKCO:n Vaasan toimisto on tänään yksi alueen nopeiten kasvavista asianajotoimistoista.

DKCO on 25 vuoden aikana kehittänyt liiketoimintamallin, joka pyrkii luomaan asiakkaille mahdollisimman paljon lisäarvoa yhteistyön, tehostetun organisaation, osaamisen ja työtapojen kehittämisen avulla sekä keskittymällä ongelmien sijaan ratkaisuihin.

”Tämän liiketoimintamallin haluamme jalkauttaa nyt myös Helsinkiin”

Kuva

Saatavus ja omistautuneisuus

"Olemme vakuuttuneita siitä, että korkealuokkaisille juridisille palveluille on kysyntää. Tavoitteena on olla seudun yritysten ja julkisyhteisöjen ykkösvaihtoehto asianajotoimistoa valittaessa", sanoo asianajaja ja osakas Heidi Furu, joka on yksi projektin kantavista voimista.

”Tarjoamme yrittäjähenkistä ajattelutapaa yhdistettynä kunniallisuuteen ja rohkeisiin ratkaisuihin”

DKCO Asianajotoimiston kokemus haastavista ja laajoista toimeksiannoista tekee toimiston luotettavaksi ja osaavaksi yhteistyökumppaniksi. DKCO:n tehokas ja vakiintunut työtapa yhdistettynä laajaan kokemukseen ja sitoutumiseen, mahdollistaa juridisen palvelutarjonnan joka kattaa parhaat puolet kummastakin maailmasta – korkealuokkaisia palveluja ja saatavuutta, omistautuneisuutta – riippumatta asiakkaan koosta.

Myös olemassa olevat asiakkaat hyötyvät laajentumisesta. Uusi toimisto mahdollistaa alan nykyisten ja tulevien huippujen rekrytoinnin, mikä tarkoittaa toimiston jatkuvaa kehittymistä.

Arvot

DKCO Asianajotoimisto on perustettu yli 25 vuotta sitten sellaisten markkinoiden aikaan, jolloin kukin toimija oli oman onnensa seppä ja yrittäjyys ja riippumattomuus olivat menestyksen perusedellytyksiä.

”Tavoitteenamme oli alusta alkaen luoda uuden sukupolven asianajotoimisto, joka yhdessä asiakkaan kanssa mahdollistaa asiakkaan menestyksen”

Vuosien saatossa DKCO on kehittänyt ratkaisukeskeisen liiketoimintamallin, jossa ongelmien sijaan keskitytään ratkaisuihin. Me DKCO:lla uskomme kunniallisen toiminnan ja rohkeiden ratkaisujen johtavan menestykseen. Usko pikavoittojen sijaan pitkäjänteisyyteen ja kauaskantoisuuteen näkyy niin asiakastyössä kuin toimistomme johtamisessakin.

Tutustu henkilökuntaamme

Ihmiset