6 maaliskuu, 2019

EU-tuomioistuimen tuomio asiassa C-216-17

EU-tuomioistuin antoi 19 joulukuuta 2018 ennakkopäätöksen julkisia rakennusurakoita sekä julkisia tavara- ja palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta annettujen direktiivien tulkinnasta. Ennakkopäätöksellä on huomattavia vaikutuksia puitesopimuksin tapahtuviin hankintoihin.

Tapaus

Italian korkein hallintotuomioistuin pyysi EU-tuomioistuimelta ennakkopäätöstä koskien puitesopimusta jossa uusille hankkijoille oli varattu mahdollisuus liittyä sopimukseen. Asiasta valittavat katsoivat liittymismahdollisuuden olevan kansallisen ja EU:n kilpailuoikeuden vastainen.
KHO:n pyynnöstä EU-tuomioistuin otti kantaa seuraaviin, puitesopimuksesta asetettuihin, kysymyksiin:

  1. Voiko hankintayksikkö toimia sellaisten hankintayksiköiden puolesta, jotka eivät suoranaisesti lukeudu puitesopimuksen osapuoliin?
  2. Täytyykö hankittavien palveluiden määrä ja hankinnoista maksettava kokonaismäärä määrätä puitesopimuksessa?

Vastatakseen ensimmäiseen kysymykseen tuomioistuin otti tukea 32.2. artiklasta, jonka mukaan puitesopimukseen perustuvia sopimuksia voidaan tehdä ainoastaan puitesopimuksen alkuperäisten, osapuolena olevien, hankintayksiköiden ja taloudellisten toimijoiden välillä sovellettavien menettelysääntöjen mukaisesti. Tuomioistuin totesi, että säännöstä tulee soveltaa sen tarkoituksen mukaisesti, ei sananmuodon mukaisesti. Direktiivin liitteen kahdeksannessatoista kohdassa todetaan, että puitesopimuksen alkuperäisenä sopimusosapuolena oleva hankintayksikkö on velvollinen hankintailmoituksessa ilmoittamaan puitejärjestelyyn osallistuvien taloudellisten toimijoiden suunniteltu määrä ja jos mahdollista korkein määrä. Säännöksen tarkoituksena on mm. tehostaa julkisia hankintoja, sallimalla puitesopimukset julkisten hankintojen sovittamiseksi.

Ottaen huomioon 32.2 artiklan tarkoitus tuomioistuin totesi riittäväksi, että toisella hankintayksiköllä voi potentiaalisesti olla puitesopimukselle käyttöä sen allekirjoittamishetkellä ja, että tämä ilmoitetaan selkeällä tavalla ”toissijaiselle” hankintayksikölle ja muille osallisille. Tämä voidaan esimerkiksi tehdä laajentamista koskevalla lausekkeella, niin kuin kyseisessä tapauksessa tehtiin. Toissijaisen hankintayksikön ei täten tarvitse allekirjoittaa sopimusta jotta tämä voisi jälkikäteen tehdä puitesopimuksen perusteella sopimuksen, vaan riittää, että hankintayksikkö mainitaan sopimuksessa.

Vastatakseen toiseen kysymykseen EU-tuomioistuin vetosi nyttemmin kumotun hankintadirektiivin liitteeseen VII A (joka asiassa sovellettujen säännösten osalta on identtinen nykyisen direktiivin kanssa), josta ilmenee, että puitesopimuksessa tulee määrätä ” suoritettavien palvelujen arvioitu kokonaisarvo koko puitejärjestelyn kestoajalta sekä, mahdollisuuksien mukaan, tehtävien hankintasopimusten arvo ja esiintymistiheys”. Ottaen huomioon vaatimukset avoimuudesta ja yhdenvertaisuudesta sekä diskriminoinninkiellon, tuomioistuimen mukaan liitteessä VII A mainittu johtaa siihen, että puitesopimuksessa tulee määrätä puitesopimuksen ulottuvuuden määräävä raja-arvo, tässä tapauksessa toimitettujen palveluiden kvantiteetti. Toisin sanoen kyse on puitesopimuksen ulottuvuuden määräävästä katto-arvosta. Tämän lisäksi tuomioistuin totesi, että kvantiteetin lisäksi myös puitesopimuksen maksimaalinen arvo tulee määrätä puitesopimuksessa, jotta keinotekoinen sopimuksen jakaminen raja-arvojen ylittämiseksi voidaan estää.

Päätöksen vaikutukset

Vaikka EU-tuomioistuimen päätös koskee kumottua direktiiviä, päätös vaikuttaa voimassaolevan direktiivin tulkintaan, kun kyseessä olevat säännökset vastaavat uuden direktiivin säännöksiä.

Päätöksen mukaan, tilattujen palveluiden kvantiteetti ja kokonaisarvo tulee määrittää puitesopimuksessa, jotta puitesopimuksen käytöstä potentiaalisesti kiinnostunet hankintayksiköt voivat sitä käyttää. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että puitesopimusta tehdessä tulee kartoittaa puitesopimuksen käytöstä kiinnostuneet hankintayksiköt, jotta puitesopimuksen perusteella tehtävien tilausten kvantiteetti ja kokonaisarvo voidaan määritellä. Selvitystyö tulee tehdä mahdollisimman huolellisesti koska määrätty kvantiteetti ja kokonaisarvo muodostavat hankinnan ylärajan. Jos tämä raja ylitetään, ylärajan ylittävä hankinta katsotaan laittomaksi suorahankinnaksi. Tältä välttyäkseen hankintayksikön täytyy aloittaa uusi hankinta hyvissä ajoin ennen kuin puitesopimuksen perusteella tehdyt hankinnat saavuttavat asetetun ylärajan.

Takaisin